Sotkuista, tuskallista, ärsyttävää? Ei enää. Scandinavian Skin candy -sokerointi käsittelee ihoasi hellästi, jättäen sen silkinpehmeäksi ja herkulliseksi viikoiksi! Sokerointi on turvallinen tapa ihokarvojen poistoon. Se ei sisällä mitään kemikaaleja. Sokeroinnin etuna on karvan irtoaminen kasvusuuntaisesti, jolloin karva irtoaa karvatupesta katkeamatta ja karvan kasvu vähenee. Sokerointi on siis luonnollinen ja lempeä sekä hoitaa samalla ihoa. Jadessa käytössä on Hoitolatukun kehittämä sokerimassa, joka sisältää xylitolia. Se ehkäisee ihon tulehdusreaktiota ja tasoittaa ihon ph- tasapainoa. Tämän takia sokerointi sopii myös herkille ja allergiselle ihmiselle ja mm. psoriaatikolle. Sokerointi poistaa samalla kuollutta ihosolukkoa kuitenkaan tarttumatta ihoon. Tuloksena on silkkisen pehmeä ja kaunis iho. Myös rusketus tarttuu iholle ja tulee esiin paremmin, kun kuollutta pintasolukkoa on poistettu. Tärkeää! Karvat kasvavat ihmisellä kolmessa eri vaiheessa. Mikäli sokerointi on sinulle aivan uutta tai et ole käynyt pitkään aikaa, tarvitaan n. kolme käsittelykertaa muutaman viikon välein, jotta saavutetaan pysyvämpiä lopputuloksia. Sokerointi vähentää karvan kasvua ja tekee ihokarvoista hennompia. Karva ei kasva myöskään "piikkinä" ihon pinnalta, koska se on poistettu juuresta asti eikä katkaistu karvan keskeltä niin kuin sheivauksessa tapahtuu. Sokeroinnin avulla voidaan hoitaa niin kasvojen kuin vartalonkin alueita, sekä poistaa nenä ja korvakarvoja. Ensimmäisellä kerralla sokerointi voi tuntua enemmän, jos karva on tiheää tai sitä on paljon. Ennen sokerointia:
Sokeroinnin jälkeen:
2 Comments
|
Arkisto
June 2024
Kategoriat |